sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

1.7.2012 - Alku - jälleen kerran

Pohdiskelen tässä taas jälleen kerran uuden blogin alkua… Ikään kuin niitä ei minulla olisi jo tarpeeksi enkä niitä entisiäkään ehdi/jaksa/muista kovin säännöllisesti päivitellä. Lapsilla on kuitenkin oma bloginsa (se ainoa jota nyt olen säännöllisesti päivitellyt), oma harrastusblogokin on, vaikkakin vielä alkutekijöissään kun olen epätoivoisesti yrittänyt sinne vanhoja kuvia/päivityksiä laitella, mutta sekin on taas ollut tauolla. Nukalla oli oma pentublogi, mutta eipä sinnekään ole mitään tullut aikoihin kirjoitettua, kun eipä Nukalle mitään kummoista ole tapahtunut, tässähän se vain jaloissa pyörii ;)

Nyt kuitenkin ajattelin, jos oikein kovasti tsemppaisin ja perustaisin koirille yhteisen harrastus-/tapahtumablogin, etteivät nuo karvanaamat jää ihan paitsioon. Lapsilta tuskin täälläkään täysin vältytään, nuo kun tunkevat itsensä aina kameran eteen, mutta pääpaino tulee kuitenkin pysymään koirissa ja koiramaisissa touhuissa. Vanhoja juttujakin ehkä lisäilen jossain vaiheessa, ehkä siksi että parempi on olla lupaamatta mitään kun tiedän kuinka se vapaa-aika on nykyisin niin kortilla. Mutta parhaani teen, katsotaan mihin se riittää ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti